MÄKIMAAN MUHKU

Kannustamassa aktiiviseen elämäntapaan jo vuodesta 1959

Liikuttavaa toimintaa

Läntisessä Päijälässä eli Mäkimaassa on toiminut jo yli 60 vuotta vireä ja monialainen urheiluseura Mäkimaan Muhku. Sen maineikkaaseen historiaan on sisältynyt miltei kaikki jokamiehen urheilulajit; kesäisin jalkapalloa, maantiejuoksua sekä pyöräilyä ja talvisin murtomaahiihtoa, ampumahiihtoa sekä tietenkin mäkihyppyä. Muhkun urheiluhistorian näkyvin monumentti oli nimittäin Orivedentien varresta Pitkäänveteen laskeutuva hyppyrimäki. Vaikka se purettiin aikoja sitten, niin pystyssä ollessaan sitä ei voinut ohittaa Muhkua lämmöllä ajattelematta.

Maaltamuutto, ikääntyminen ja viimeisimpänä vitsauksena koronavirus ovat hiivuttaneet seuratoimintaa ja perinteellisistä urheilulajeista on jäljellä enää hiihtokisat ja keväinen maasto-maantiejuoksu. Uutena lajina ovat jäsenet ratkoneet golfmestaruuksia eri kentillä. Kilpailujen lisäksi Muhku on järjestänyt myös liikuntaretkiä ympäristöön, syksyisin polkupyöräillen ja keväisin hankiaisilla hiihdellen. Muhku on aktiivisesti ollut mukana Päijälän muissakin tapahtumissa, kuten mm. luontopolun rakentaminen, ralliajojen järjestelyt, aurausviittojen asennus, entisen kaupan kunnostus jne. Kun miestä missä tarvitaan, niin Muhkun puoleen käännytään…

Nykyisin myös vähähikisempien huvien tuottaminen on otettu Muhkun kausiohjelmaan. Pirtillä on järjestetty kevytmielisiä pesäpallo-otteluja, koskessa on uitettu numeroituja jalkapalloja voittajaa veikaten, linnunpönttöjä on nikkaroitu tapahtumissa jaettaviksi. Myös luonnonilmiöihin on otettu kantaa ja järjestetty veikkauksia Pitkänveden jäiden lähdöstä ja syksyisin ensilumen satamisesta.

Muhkun asioista tietoa jakaa sähköinen tiedotuslehdykkä Muhku Magazine. Se ilmestyy tarpeen tullen, yleensä noin kerran kuussa. Magazinea jaetaan veloituksetta niin jäsenistölle kuin muillekin kiinnostuneille sähköpostin välityksellä. Myös Päijälän Facebook -sivustolla tiedote julkaistaan ilmestyessään ja vanhempia painoksia voi lukea sivuston tiedostot -valikosta. Sen sivuilta löytyvät niin tulevat Muhkun tapahtumat kuin myös tuoreimmat tulostiedot. Lukijoiden muistelmat ja pikkuvisailut kansanviisauksineen tulevat kaupanpäällisinä.

LUE KYLÄN TAPAHTUMISTA

Lue täältä kylän kaikkien yhdistysten tapahtumista ja harrastuksista.

TUTUSTU YHDISTYKSIIN

Kylällä toimii useampi yhdistys, joiden toimintaan voit tutustua tästä linkistä

KYLÄN LUONTOKOHTEET

Päijälän kylässä on paljon kaunista luontoa, jossa liikkua ja seikkailla.